Takaisin

Pieksämäentien liikenne kiertotielle Mikkelin Kinnarissa pääsiäisen jälkeen

Pieksämäentien liikenne kiertotielle Mikkelin Kinnarissa pääsiäisen jälkeen

Julkaistu 9.4.2020

Kantatie 72 Pieksämäentien kulkuyhteys Mikkelin Kinnarin alueella joudutaan katkaisemaan liikenteeltä putkisillan asentamisen vuoksi. Työ aloitetaan heti pääsiäisen jälkeen, tiistaina 14. huhtikuuta. Kiertojärjestelyt ovat voimassa 8. toukokuuta saakka. Työt liittyvät valtatie 5:n parantamiseen välillä Mikkeli–Juva.

Kantatie 72 Pieksämäentien kulkuyhteys Kinnarin alueella joudutaan katkaisemaan liikenteeltä putkisillan asentamisen vuoksi. Alueelle tulee kiertotiejärjestely.

Liikennejärjestelyt vaikuttavat myös julkiseen liikenteeseen, sillä linja-autoliikenne kohteen alueella katkeaa ja Arinakadun, Kinnarinkadun ja Juvantien pysäkit työkohteen lähellä poistuvat käytöstä työn ajaksi.

Paikallisbussien reitteihin muutoksia

Linja 3 (Visulahti) kiertää työmaan ajaen Suonsaarentien–Tupalantien–Oravinkadun kautta Juvantielle (kartta liitteenä). Linja ei aja Arinakadun ja Kinnarinkadun kautta.

Linjan 2T (Tupala) reitti muuttuu siten, että Lehtolankadun kääntöpaikan jälkeen auto palaa Oravinkatua pitkin takaisin Juvantielle, kiertämättä reittiä Tupalantie-Suonsaarentie–kt72–Arinakatu–Kinnarinkatu. 

Lisätietoja Mikkelin joukkoliikenteen sivuilta


reaktionapit