Hyppää sisältöön

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie -hankkeen urakoitsijan lopullinen valinta viivästyy

Julkaistu 23.09.2018

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie -hankkeen urakan kilpailutukseen tuli yhteensä viisi tarjousta määräaikaan mennessä. Kilpailutuksen lopputuloksesta on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen käsittely ei kuitenkaan viivästytä hankkeen valmistumista.

”Oikaisuvaatimuksen käsittely ei vaikuta valmistumisen aikatauluun. Uusi ohikulkutie valmistuu syksyllä 2021. Tiedotamme urakoitsijavalinnan etenemisestä erikseen,” kertoo projektipäällikkö Antti Koski Liikennevirastosta.

Urakkamuodon kehitysvaihe tiivistää yhteistyötä tilaajan ja urakoitsijan kesken

Klaukkalan ohikulkutiehankkeeseen on valittu urakkamuodoksi Suunnittele ja toteuta -malli, joka sisältää kehitysvaiheen. STk-urakkamuodon selkeä etu on, että kehitysvaiheessa voidaan jakaa riskejä tilaajan ja palveluntuottajan kesken.

STk-urakka jakautuu kahteen vaiheeseen, kehitysvaiheeseen ja sitä seuraavaan optiona olevaan toteutusvaiheeseen. Kehitysvaiheessa tilaaja ja urakoitsija kehittävät yhdessä lopputuotteena syntyvää tuotetta. Suunnittelussa huomioidaan teknistaloudellisesti rakenteiden elinkaari ja urakan riskit. STk-mallin k-kohta, eli kehitysvaihe, kestää Klaukkalan ohikulkutien kohdalla noin kaksi kuukautta. Vaiheen päätteeksi urakoitsija luovuttaa tilaajalle alustavan rakennussuunnitelman.

 

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Antti Koski, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3546, [email protected]
vs. Tekninen johtaja Juha Oksanen, Nurmijärven kunta, puh. 040 317 4461, [email protected]

Seuraa hanketta:

https://www.liikennevirasto.fi/klaukkalanohikulkutie 

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie on uusi Klaukkalan keskustaajaman kiertävä yhteys, joka parantaa alueen liikenneolosuhteita ja mahdollistaa lähialueiden maankäytön kehittämisen. Hankkeen kustannusarvio on 34 miljoonaa euroa, josta Nurmijärven kunnan osuus on kahdeksan miljoonaa euroa.

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta