Hyppää sisältöön

LVM: Kehäradan glykolikustannukset puoliksi

Julkaistu 15.3.2012

Liikenne- ja viestintäministeriö on selvittänyt Kehäradan glykoliongelman lisäkustannuksia.

Ministeriö esittää nyt tiedossa olevien, Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalialueella toteutuvien 45 miljoonan euron lisäkustannusten jakamista Liikenneviraston ja Finavia Oyj:n kesken siten, että Finavia Oyj maksaa lisäkustannuksista Liikennevirastolle 22,5 miljoonaa euroa. Osapuolet sopivat maksun yksityiskohdista keskenään tarkemmin. Toteutuneita kustannuksia on tällä hetkellä 8,4 miljoonaa euroa.

Liikenne- ja viestintäministeriön kannanoton mukaan glykoliongelman vahingonkorvausta ei voi oikeudellisin perustein yksiselitteisesti ratkaista. Ministeriö esittää Liikennevirastolle ja Finavia Oyj:lle kustannusjakoratkaisua, koska hankkeen rahoitus ja aikataulu eivät mahdollista pitkää oikeuskäsittelyä. Ministeriöllä ei myöskään ole hallinnonalallaan sellaista yleisen edun vaatimusta, joka edellyttäisi asian oikeudellista ratkaisua.

Ministeriön kannanotto ei sisällä oikeudellista arviota tai ratkaisua mahdollisen vahingonkorvausvastuun perusteeseen tai määrään. Ministeriön kannanotto ei myöskään ole ennakkoratkaisu vastaavaan mahdolliseen vahingonkorvaustilanteeseen.

Ministeriö teettää vielä erillisen selvityksen glykoliongelmien kustannusvaikutuksissa Kehäradan muissa kohteissa. Liikenneviraston mukaan tällä hetkellä jo toteutuneet jatkoselvityskustannukset ovat noin 5 miljoonaa euroa ja mahdolliset uudet lisäkustannukset 20 miljoonaa euroa. Ylläpidon lisäkustannukset nousevat riippuen glykolin vaikutuksen suuruudesta rakenteisiin. Näiden kustannusten rahoituksesta tehdään erillinen linjaus myöhemmin.

Glykolin aiheuttama mikrobikasvusto lyhentää rakenteiden käyttöikää

Helsinki-Vantaan lentoaseman alueelle rakennettavan Kehäradan louhinnan yhteydessä havaittiin toukokuussa 2010, että tunneliin tihkuu lentokoneiden jäätymisenestoaineena käytettävää glykolia ja sen hajoamistuotteita sisältävää vettä. Glykolipitoisen veden ja sen aiheuttaman mikrobikasvuston on todettu lyhentävän betoni- ja teräsrakenteiden käyttöikää.

Lentokentän maaperän glykolipitoisuus on todennäköisesti aiheutunut useiden vuosikymmenten aikana.

Liikennevirasto vastaa Kehärata-hankkeen suunnittelusta ja rakentamisesta. Finavia Oyj jatkaa valtion kokonaan omistamana osakeyhtiönä edeltäjänsä Ilmailulaitoksen mukaisesti alueella lentoasematoimintaa.

Lisätietoja:

Liikenneneuvos Mika Mäkilä, p. 160 28475, 040 595 6068 Hallitusneuvos Mikael Nyberg, p. 09 160 28474, 040 837 8794
 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta