Hyppää sisältöön

Laitaatsalmen vesiväylä avataan vesiliikenteelle rajoitetusti 1.6.2019

Julkaistu 22.05.2019

Laitaatsalmen väylän ruoppaustyöt keskeytyivät sunnuntaina 19.5 ruoppaajan moottorin rikkoutuessa. Väylä on Laitaatsalmen siltojen kohdalla jo suunnitellussa kunnossa, mutta konerikko keskeytti muutamien erillisten vesiväylän reuna-alueella olevien ruoppauskohteiden viimeistelyn.

Tästä syystä väylä avataan liikenteelle ensi vaiheessa suunniteltua kapeampana. Luotsit suorittavat harjoitusajoja ennen väylän suunnitelman mukaista avaamista, jonka jälkeen he arvioivat tapauskohtaisesti, ohjataanko rahtialukset Laitaatsalmen vai Kyrönsalmen kautta.

Työt Laitaatsalmessa jatkuvat käyttöön saatavalla kalustolla. Väylävirasto tiedottaa välittömästi tulevista muutoksista.

Vesiliikenne kulkee Kyrönsalmen kautta toukokuun ajan entiseen tapaan. Kyrönsalmen sillat on huollettu ja koekäytetty talven aikana. Laitaatsalmen väylän käyttöönoton myötä Kyrönsalmen siltoja ei välttämättä tarvitse avata enää vesiliikenteelle.

Lisätietoa:

Yksikön päällikkö Tero Sikiö, p. 029 534 3409, etunimi.sukunimi(at)vayla.fi

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta