Kutsu: Oulun henkilöratapiha -hankkeen yleisötilaisuus torstaina 27. elokuuta klo 17.30

Julkaistu 11.8.2026 10.31

Oulun rautatieasemalla uudistetaan matkustajalaitureita ja kulkuyhteyksiä. Työt ovat jo alkaneet autojuna-aseman siirtovalmisteluilla. Syyskuussa ne laajenevat myös asemalaitureiden alueelle.
 

Valtion ja Oulun kaupungin yhteishankkeen myötä matkustajien sekä muiden kulkijoiden liikkuminen alueella helpottuu, esteettömyys ja turvallisuus paranevat ja asema pystyy palvelemaan kasvavaa junaliikennettä entistä paremmin.

Väylävirasto ja kaupunki järjestävät aseman alueen rakennustöistä ja niiden vaikutuksista yleisötilaisuuden torstaina 27. elokuuta kello 17.30. Paikkana on Ympäristötalon kahvio Leeta, Solistinkatu 2. Lisätietoa Ympäristötalon esteettömyydestä löytyy kaupungin verkkosivuilta. Kahvitarjoilu alkaen kello 17.

Tilaisuudessa projektipäälliköt Jouni Vauhkonen Väylävirastosta sekä Juha Isoherranen Oulun kaupungilta kertovat hankkeen tavoitteista, rakentamisen etenemisestä, tulevista työvaiheista sekä rakentamisen vaikutuksista aseman alueella liikkumiseen.

Työt eivät aiheuta viivästyksiä junaliikenteelle

Oulun henkilöratapiha on Pohjois-Suomen vilkkain henkilöjunaliikenteen asema ja tärkeä joukkoliikenteen solmukohta. Käynnissä olevassa hankkeessa uudistetaan nykyiset kaksi laituria. Lisäksi tehdään uusina rakenteina laituri raiteille 4–5 ja kaksi alikulkua.

Läpikulkijoiden liikkuminen helpottuu, kun aseman kulkureittejä selkeytetään erottamalla jalankulku ja pyöräily omille reiteilleen: nykyinen alikulku jää pyöräilijöiden käyttöön, ja uusien alikulkujen kautta kulkevat jalankulkijat ja junaliikenteen käyttäjät. Uusiin alikulkuihin rakennetaan sekä hissit että porrasyhteydet laitureille.

Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa, jolloin myös autojuna-asema poistui käytöstä. Ratapihalta on tähän mennessä poistettu ylimääräisiä raiteita ja tehty autojuna-aseman siirtoa valmistelevia töitä. Työt etenevät vaiheittain vuoden 2029 loppuun saakka.

Kartta Oulun rautatieaseman työkohteista vuosina 2026–2029. Karttaan on merkitty nykyiset laiturit 1, 2–3 ja 4–5 sekä uusi laituri raiteille 4–5. Lisäksi kartalla näkyvät nykyinen alikulku, kaksi uutta alikulkua ja uusi autojuna-asema Saaristonkadun ja Kainuuntien eteläpuolella. Kartta havainnollistaa työkohteiden sijainnit suhteessa rautatieasemaan ja ympäröivään katuverkkoon.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Jouni Vauhkonen, Väylävirasto, p. 029 534 3268, [email protected]

Seuraa hanketta:

Oulun henkilöratapiha -hankkeessa rautatieaseman laiturit nykyaikaistetaan, ja matkustajien sekä muiden kulkijoiden reittejä alueella parannetaan. Työt tehdään 2026–2029. Valtion ja kaupungin yhteinen hanke on osa Oulun asemanseudun laajaa kehittämistä.

Liitteet