Helsinki–Riihimäki-ratahanke: Uusi lisäraide vahvistaa pääradan toimivuutta – rata on nyt neliraiteinen Helsingistä Järvenpään Purolaan
Julkaistu 10.8.2026 11.12
Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa Kytömaan ja Ainolan välille rakennettu läntinen lisäraide on otettu käyttöön. Sen myötä päärata on nyt neliraiteinen Helsingistä Järvenpään Purolaan saakka. Tämä poistaa Suomen vilkkaimmalta rataosuudelta merkittävän liikenteellisen pullonkaulan ja parantaa junaliikenteen toimintavarmuutta.
Kytömaan ja Ainolan välille on rakennettu vuosien 2023–2026 aikana kaksi uutta raidetta nykyisen kaksoisraiteen rinnalle. Itäinen lisäraide otettiin käyttöön vuoden 2024 lopussa, minkä jälkeen rakentaminen jatkui radan länsipuolella. Nyt valmistunut läntinen lisäraide viimeistelee kokonaisuuden.
”Ensimmäisen lisäraideosuuden valmistuminen on merkittävä etappi Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa. Kytömaan ja Ainolan välinen osuus on ollut yksi pääradan keskeisistä kehittämiskohteista, ja nyt pitkään tehty työ näkyy valmiina kokonaisuutena. On hienoa, että uusi ratainfra palvelee jatkossa junaliikennettä paremmin vilkkaalla rataosuudella ja parantaa osaltaan junaliikenteen toimintavarmuutta ja sujuvuutta”, iloitsee hankkeen projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta.
Uuden lisäraiteen käyttöönoton myötä päärata on neliraiteinen Helsingistä Järvenpään Purolaan saakka.
Ainolan aseman kehittäminen jatkuu aseman alikulun rakentamisella
Myös Ainolan asema on kokenut muutoksia viime vuosien aikana. Lisäraiteiden rakentamisen yhteydessä Ainolaan rakennetaan kokonaan uusi asema Ainolan uuden aluekeskuksen yhteyteen. Laitureiden valmistumisen myötä matkustajia palvelevat nyt täysin uudistetut esteettömät laiturit katoksineen.
Seuraava vaihe aseman rakentamisessa on uuden alikulun rakentaminen. Elokuussa 2027 valmistuva alikulku tuo suoran yhteyden laitureiden välille ja tekee liikkumisesta asema-alueella entistä sujuvampaa niin junamatkustajille kuin muille alueella liikkuville.
Alikulkuun rakennettavat hissit parantavat aseman esteettömyyttä ja helpottavat kulkemista laiturilta toiselle.
Suuntaa antava havainnekuva Ainolan uudesta alikulusta
Lisätietoja Helsinki–Riihimäki-ratahankkeesta antaa hankkeen rakennuttaja:
Väylävirasto
Riitta Parviainen, projektipäällikkö
p. 029 534 3034
[email protected]
Väylävirasto
Piia Jokihaara, projekti-insinööri
p. 029 534 3038
[email protected]
Väylävirasto
Hanna Sipiläinen, projekti-insinööri
p. 029 534 3490
[email protected]
Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, josta ensimmäinen valmistui vuoden 2024 lopulla. Toisen vaiheen rakentaminen käsittää vuodet 2021–2030, jolloin rakennetaan lisäraiteet Keravan ja Järvenpään sekä Järvenpään ja Jokelan välille. Keravan ja Jokelan välille muodostuu noin 20 kilometriä pitkä neliraiteinen rataosuus. Keravalla tavaraliikenneraidetta jatketaan Sködvikinradalta Lahden oikoradan suuntaan. Hyvinkäältä Riihimäen suuntaan Arolammille saakka rakennetaan läntinen lisäraide ja tavaraliikenneraide Hyvinkäältä Hangonradalta Riihimäen tavararatapihalle. Lisäksi tehdään muutoksia siltoihin, turva- ja sähköratalaitteisiin ja meluntorjuntaan. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
Seuraa hanketta:
https://www.facebook.com/hkiriihimaki
https://vayla.fi/helsinki-riihimaki