Hyppää sisältöön

Erikoiskuljetuksiin ketteryyttä lupaprosesseja ja siltavalvontaa uudistamalla

Julkaistu 02.05.2018

Kuva: Ossi Laakso

Liikennevirasto, Pirkanmaan ELY-keskus ja Wärtsilä pilotoivat hyvin tuloksin pitkäkestoisempien erikoiskuljetuslupien myöntämistä sekä kuljetusten aikaisten siltavalvontojen siirtämistä alueurakoitsijoilta kuljetusyrityksen edustajalle. Pilottia on jo laajennettu Vaasan seudulta pääkaupunkiseudulle. Käynnissä on myös murskainkuljetusten reitistölupien kehittäminen.


Kun elinkeinoelämällä tulee eteen ylileveän tai erityisen painavan kuljetuksen suunnittelu, yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista on tuolloin Pirkanmaan ELY-keskus, joka myöntää erikoiskuljetusluvat valtion tieverkolle. Luvan myöntämistä edeltää monenlaiset selvittelytyöt ja tarkka suunnittelu, joten normaaliin erikoiskuljetuslupaprosessiin menee aikaa.

”Idea pitkäkestoisempiin erikoiskuljetuslupiin lähti siitä, että jos kuljetuksilla on vakioreitti, kuljetukset ovat vakiopainoisia ja ne kulkevat säännöllisesti samanlaisella kalustolla, miksi jokaiselle kuljetukselle pitäisi hakea erikseen erikoiskuljetuslupaa”, kertoo pilotin suunnittelussa mukana ollut Liikenneviraston asiakkuuspäällikkö Anu Kruth.

Pilottiin liittyy kiinteästi myös suunnitelmat muuttaa siltojen valvonnan toimintamallia:

”Ennen valvonta oli alueurakoitsijan vastuulla. Pilotin aikana kokeillaan toimintamallia, jossa valvojana voi toimia esimerkiksi kuljetusyrityksen oma työntekijä, jolle Trafi on myöntänyt sillanvalvontaoikeuden”, kertoo lupapäällikkö Petteri Pietilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Samalla haetaan uutta toimintatapaa myös urakoitsijoille, joiden on pistokokein todennettava oman alueensa erikoiskuljetusten sujuvan siltavalvontaohjeistuksen mukaisesti.

Uusia toimintatapoja pilotoitiin vuonna 2017 yhdessä Wärtsilän ja Havatorin kanssa Vaasa-Pori-Vaasa- sekä Vaasa-Rauma-Vaasa-tieosuuksilla. Pilotti laajeni tänä vuonna Vuosaareen suuntautuviin kuljetuksiin.

”Toimintamalli lisää joustavuutta kuljetusten järjestämiseen, parantaa kuljetusaikataulujen pitävyyttä ja alentaa kustannuksia. Tehtaalla ei ole varastointimahdollisuutta ja kuljetusten aikataulu voi siirtyä tunteja tai jopa muutaman päivän, joten joustavuus on tärkeää. Aiempi menettelytapa sitoi resursseja sen varmistamiseen, että lupa-asiat ovat kunnossa. Lisäksi siltojen valvontamaksujen vuoksi lupiin sitoutui iso määrä rahaa. Pilotoitavassa toimintamallissa luvan voimassaoloaika on pidempi eikä sitä ole rajoitettu tiettyyn moottorimäärään." Strategic Purchaser Pekka Salo Wärtsilältä iloitsee.

Myös viranomaiset ovat tyytyväisiä pilottiin.

”Jos joku yritys tunnistaa, että tämä voisi toimia myös heidän kuljetuksissaan, Liikennevirasto ja Pirkanmaan ELY ovat erittäin halukkaita jatkamaan sekä lupakäytännön että uuden siltavalvontamallin pilotointia”, Kruth painottaa.

Muitakin kokeiluita meneillään

Parhaillaan on käynnissä myös murskainten kuljettamiseen liittyvien reitistölupien kehittäminen.

”Tavoitteena on kehittää erikoiskuljetusten lupaprosessia niin, että se edistäisi maanrakennusalan tarvitsemaa joustoa. Käytännön tilanteet ovat monesti ennakoimattomia ja esimerkiksi konerikkotapauksissa uusi kone pitää saada paikalle mahdollisimman nopeasti. Nyt yritämmekin luoda vakioreittejä ja reitistölupia murskainkoneiden kuljetuksia varten”, Kruth kuvaa.

Lisätietoja:
Liikennevirasto: asiakkuuspäällikkö Anu Kruth, p. 029 534 3912 tai [email protected]
Pirkanmaan ELY-keskus: lupapäällikkö Petteri Pietilä, p. 0295 036 281 tai [email protected]

 

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta